Omien tai yrityksen arvojen kirkastaminen ei välttämättä ole ihan yksinkertainen juttu. Omiani olen miettinyt todella pitkään päätyen aina kliseiseen liibalaabaan. ”Luotettava, asiakaslähtöinen, perhekeskeinen… no joo, olenhan minä mielestäni kaikkea näitä, mutta nämä ovat kaikki perheelliselle yksinyrittäjälle puhtaita itsestäänselvyyksiä.
Voidaanko – tai kannattaako – itsestäänselvyyksien ja arvojen väliin vetää yhtäläisyysmerkkiä? Tuttavani totesi arvoista keskustellessamme, että itsestäänselvyydet ovat jotain, jonka mukaista toimintaa meistä jokaiselta on voitava odottaa. Aika laittamattomasti sanottu, mielestäni. Itsestäänselvyydet ovatkin lopulta arvoina melko arvottomia.
Arvot ovat niitä rakennuspalikoita, jotka tekevät meistä nimenomaisesti juuri meidät. Jokainen toimimme päivittäin arvojemme ohjaamina, mutta niiden arvojen jotka tekevät minusta minun ja yrityksestäni minun yritykseni tunnistaminen ja sanoittaminen voi olla hyvinkin vaikeaa.
Omat arvoni kirkastuivat täysin yllättäen erästä kirjaa lukiessani. Niillä kohdin kirjaa, missä arvolatauksesta sytytysvirtansa saanut hehkulamppuni syttyi oli lainaus, jota en muista koskaan aiemmin kuulleeni. Kun aloitin kirjaamaan muistiin arvoprojektiani, muistioni ensimmäisiksi riveiksi kirjoitin
”KUVAVUORINEN 3.0
’Nobody cares how much you know, until they know how much you care’..”
Minuun tuo tiettävästi Theodore Rooseveltilta poimittu sitaatti resonoi todella voimakkaasti.
Olemme lopulta välittämisbisneksessä: menestyminen yrittäjinä on täysin asiakkaideni käsissä. Voin arvojeni mukaisesti kehittää jatkuvasti osaamistani ja tietotaitoani, mutta jos en toimi avoimen ja joustavan asiakaslähtöisesti, reagoi nopeasti ja välitä asiakkaastani tekemällä hänen asiakaskokemuksestaan mahdollisimman hyväm, tulee yrittäjän polkuni oleman kivikkoinen.