Minä,kuten moni muukin yksinyrittäjä sortuu jatkuvasti asiaan, mitä kutsun yksinyrittäjän helmasynniksi: yksin yrittämiseen. Yksin yrittäminen. Se on sitä, että yritetään kaikki asiat yritystoiminnassa tehdä itse. Siis nekin, jotka voisi ulkoistaa tai antaa oman verkostonsa hoidettavaksi.
Vaan ei. Viimeisten kahden vuoden aikana olen – sen lisäksi että olen lisäkouluttautunut ja yrittänyt kasvattaa toimintaani – tehnyt itse yritykselleni uudet nettisivut alusta loppuun, tuotteistanut itse kaikki palveluni, vienyt itse tositteet kirjanpito-ohjelmaan, tehnyt tarvittavat kirjaukset, sekä alv-ilmoitukset ja tilinpäätökset jne. Kuinka paljon helpommalla olisinkaan päässyt, jos edes joissain kohdin olisin luopunut helmasynnistäni!
Yksinyrittäjien yrityksissä on valtava työllistämispotentiaali, joko suoraan tai yrittäjien välisten verkostojen kautta. Mm. omissa tulevaisuudensuunnitelmissani siintää ajatus, että tietty osa tulevaa yritystoimintaani olisi sellaista, mikä toisi toimeksiantojen mukana työtä myös toisille yrittäjille. Tuo asia on vielä visioiden tasolla mielessäni ja vaatii vielä paljon toteutuakseen, mutta kerron sen tässä esimerkkinä siitä, että myös pienillä yksinyrittäjillä voi olla visioita joilla on työllistävä vaikutus myös muihin.
Siksi on tärkeää, että yksinyrittäjyys tunnistetaan myös valtiontasolla yrittämisen tasavertaisena muotona. Että yksinyrittäjällä on samat mahdollisuudet osallistua tai päästä osalliseksi sellaisiin kasvua ja kehittämistä edistäviin toimiin, joista meidät tunnutaan varsin usein rajattavan ulkopuolelle.
Jos edes 1% Suomen yksinyrittäjistä pystyisi palkkaamaan itselleen työntekijän, syntyisi tähän maahan heti lähes 2000 uutta työpaikkaa! Siksi haluan olla mukana antamassa oman panokseni suomalaisten yksinyrittäjien asioiden edistämiseksi.
Kiitollisena siitä että saan tehdä mitä rakastan,
Jarno Vuorinen
Yrittäjä
Valokuvaajamestari (MEAT) | European Photographer (EP)