Kuinka onnistua hääkuvaajan valinnassa?

Olette astelemassa yhdessä kohti yhteisen taipaleenne merkkipäivää. Luultavasti hääsuunnittelunne ovat jo hyvässä vauhdissa, kun hääkuvaussivulle päädyitte. Häiden suunnittelu lähtee usein unelmistanne. Kukapa ei haluaisi suuresta päivästään ikimuistoista juhlaa paitsi itselleen, myös läheisilleen.

Häiden suunnittelu on paitsi unelmien toteuttamista, myös usein varsin stressaavaa.

Entä jos kaikki ei menekään kuten suunniteltiin?

Tällä kirjoituksellani haluan auttaa teitä onnistumaan yhdessä juhlanne ehkäpä suurimmista yksittäisistä investoinneista: hääkuvaajan valinnassa.

Koska hääpäivä on yksi elämänne merkittävimmistä päivistä, on sen luomien muistojen taltioimisessa hyvä luottaa hääkuvauksen ammattilaiseen. Taitava hääkuvaaja tuntee niin vihkimisen peruskaavan, kuin osaa myös reagoida eteen tuleviin tilanteisiin nopeasti. Ammattilainen myös pystyy helposti löytämään vihki- ja juhlapaikkojen parhaat kuvakulmat niin tilanteen, valon ja miljöön kannalta, mikä on tärkeää erityisesti silloin, kun kirkko tai juhlapaikka ovat valollisesti haasteellisia.

Ja niin mielelläni kuin juuri minä toivoisinkin olevani juuri oikea valokuvaaja ikuistamaan hääpäivänne, on muutama juttu, mitä teidän on hyvä huomioida onnistuneen hääkuvaajan valinnasta, ennen kuin teette päätöksenne siitä, kuka saa ikuistaa suuren päivänne.

Kaikkein tärkein yksittäinen tekijä hääkuvauksen onnistumisen kannalta on, että kuvaajan kuvaustyyli vastaa hääparin toiveita. Hääkuvauksen onnistuminen ei ole pelkästään tekniikkalaji, vaan kyse on mitä suurimmin myös odotusten ja kokemusten kohtaamisesta. Mikäli hääparin odotukset kuvien tyylistä on jotain muuta kuin mikä kuvaajan tyyli on, ei onnistumiselle juurikaan ole edellytyksiä, vaikkei kuvissa teknisesti olisikaan moitittavaa. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää tutustua aivan ensiksi kuvaajan kuvaustyyliin. Tämä onnistuu esim. tutustumalla kuvaajan www-, FB- ja IG-sivujen kuviin, mutta mikäli et näiden perusteella saa riittävää käsitystä kuvaustyylistä, voit myös pyytää yksityisesti nähtäville laajempia hääkuvauskokonaisuuksia kuin mitä kuvaajalla julkisesti on näytillä.

Toinen tärkeä tekijä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota on kuvaajan persoona. Morsiusparina teidän on kyettävä voida rentoutua kuvattavana ollessanne ja muutoinkin olette hääkuvaajanne kanssa hyvin tiiviisti tekemisissä juhlapäivänne tuoksinnassa, joten on tärkeää että teillä on hyvä olla kuvaajanne kanssa. Kannattaakin ennen päätöstänne keskustella kuvaajakandidaattinne kanssa mahdollisuuksien mukaan puhelimessa tai kasvotusten.

Mikäli kuvaustyyli ja kemiat kohtaavat, niin mahdollisuudet hääkuvauksenne onnistumiselle ovat parhaat mahdolliset!

Hääkuvaus Tornion Kukkolankosken aitoilla. Hääpotretit miljöössä yhdistelmänä luonnonvaloa ja studiomaista henkilövalaisua.
Mitä minulla on tarjota Teidän päiväänne?

Hääkuvaajana haluan tarjota laadukkaita ja kuvatulvasta erottuvia, tunnelmallisia valokuvia, joissa näkyy oma kädenjälkeni valokuvaajana. Haluan tuottaa valokuvia, jotka pystyn koska vain allekirjoittamaan omikseni.

Siksi hääkuvaukseni kantavat nimeä Weddings by Jarno™.

Hääkuvaustuoteperheeseeni olen rakentanut erilaisiin tarpeisiin soveltuvia valmiita hääkuvauspaketteja, josta on toivottavasti helppo valita juuri teidän toiveenne täyttävä vaihtoehto. Koska luotan palveluissani läpinäkyvyyteen, tiedätte jo varatessanne, mitä kuvauspakettinne tulee maksamaan. Ainoastaan mahdolliset matkat Kemi-Tornion alueen ulkopuolelle, sekä valinnaiset hinnastosta löytyvät lisäpalvelut voivat sitä muuttaa, mutta niidenkin osalta hinnat löytyvät aina sivuiltani kaikkien nähtäviltä.

Hääkuvauksessa kaiken pitää onnistua kerralla. Siksi kuvaajan valmistautumista ei voi liikaa korostaa. Suunnittelua ja ideointia varten voimme perustaa yhteisen WhatsApp-ryhmän, jonne voimme heitellä ideoita vaikkapa hyvistä kuvauspaikoista. Tällä tasolla suunnittelua voidaan aloitella jo heti varattuanne kuvauksen. Viikkoa–kahta ennen hääpäiväänne pidettävässä hääpalaverissa tutustumme toisiimme paremmin ja käymme läpi tulevan juhlapäivänne tapahtumat, toiveenne jne. Jos aikataulullisesti ja sijainnillisesti on mahdollista, hääpalaveri voidaan pitää hääharjoitustenne yhteydessä, jolloin pystyn osallistumaan myös harjoituksiinne. Tämä on koettu hääkuvausasiakkaideni kanssa erityisen hyväksi ratkaisuksi.

Huolellisesta suunnittelusta huolimatta tekniikka voi päästä yllättämään kesken pitkän kuvauspäivän. Siksi hääkuvauksissa mukanani kulkee aina vähintään kolme kameraa objektiiveineen ja muine tarvikkeineen. Näistä kaksi kameraa on koko ajan mukana valjaissa eri polttovälin optiikoilla varustettuina, jotta pystyn vaihtamaan lennosta laajan ja tiiviin näkymän väliltä ilman että tarvitsee tuhlata kallisarvoista aikaa objektiivien vaihtamiseen – ja samalla menettää arvokkaita hetkiä. Kolmas kamera odottaa varakamerana sitä tilannetta, jota ei koskaan toivota tulevaksi.

Ai niin! Kaikki hääkuvaukseni ovat myös sertifioidusti hiilineutraaleja.

Facebook
Twitter
LinkedIn

OTA SEURANTAAN

OTA SEURANTAAN