Siitä piti tulla pelkkä harrastus…

Kuluvan vuoden keväällä yritykseni Kuvavuorinen täytti 5 vuotta. Yritykseni tarinan kertoakseen täytyy palata hieman takaisinpäin omaan tarinaani. Otetaan siis pieni pikakelaus lähihistoriaan…

On syksy 2015. Tuijotan Facebookia ja mietin. ”Pitäisikö?”

Olin yhdessä lukuisten kollegoideni kanssa jäänyt työttömäksi valtakunnallisen leffavuokraamoketjun myymäläpäällikön tehtävästä, jota olin hoitanut 12 vuoden ajan. Tusinassa vuodessa ennättää katsoa paljon elokuvia, varsinkin jos työhön kuuluu pysyä kartalla siitä, mitä vuokraa. Tuo aika herättikin samalla kiinnostukseni kuvallisen kerronnan maailmaan: kun katsot tarpeeksi paljon leffoja, vähitellen juonta enemmän alkaa kiinnostaa se, miten kuvalla rakennetaan tarinaa. Tai niin kävi ainakin minulla. Kuvakulmat, valon ja varjon leikki, sävy- ja värimaailmat, sommittelut… Kaikki tuo elokuvien tarinaa rakentava visuaalinen maailma kiehtoi jopa enemmän kuin itse tarina.

”Olisi mukava osata valokuvata…” muistan ajatelleeni katsoessani elokuvien upeita julisteita. Samoihin aikoihin kollegani toisesta liikkeestä kertoi veljensä opiskelevan valokuvausta. ”Tonniviissataa maksaa pelkkä kameran runko!” Katselin kuitenkin netistä, mitä vaatisi oppia kuvaamaan järjestelmäkameralla. ”Aivan liikaa muuttujia, pitäisi olla insinööri, että osaisi säätää kaikki asetukset!” Ajatus harrastajaversionakin varsin arvokkaan järjestelmäkameran hankinnasta tuntui huonolta investoinnilta.

Mutta nyt, syksyisenä päivänä vuonna 2015 elämäni suurin muutos sitten isäksi tulemisen olisi käynnistyvä.

Kun jäin työttömäksi, nuoruuteni hiihtosuksilla kilpailleena innostuin uudelleen urheilusta. Ja kun sanon, että innostun… Puolen vuoden juoksutreenin jälkeen juoksin ensimmäisen puolimaratonini noin 1h 45min pakkeille. Siitä pari viikkoa eteenpäin puin rintaani seuraavan numerolapun ja juoksin 10km reiluun 43 minuuttiin. Sen jälkeen ei tarvinnutkaan juosta, sillä lonkan koukistajaan seuraavana yönä iskenyt kramppi ja sen jälkivaivat estivät juoksemisen vuodeksi.

Oli etsittävä uusi harrastus.

Ja sinä syksyisenä päivänä, vuonna 2015 se seisoi silmieni edessä, Facebookin kirppariryhmässä 240 euron hintalapulla varustettuna: Canon eos 600D digijärjestelmäkamera kahdella objektiivilla. Siinä on rahamäärä, jonka olen valmis riskeeraamaan uuden harrastuksen eteen. Katsotaan, mitä siitä tulee!

Sinä syksyisenä päivänä sovin kaupat ensimmäisestä järjestelmäkamerastani. Tuon syksyn ja talven, tulevan kevään ja kesän ahmin tietoa valokuvaamisesta niin kirjoista, kuin Youtubesta (eikä tuo edelleenkään ole loppunut). Pian myös huomasin, että jotain olin perinyt myös taiteellisilta isovanhemmiltani, sillä pääsin varsin nopeasti sinuiksi kuvaamisen kanssa. Aloin myös saada runsaasti kannustusta uuden harrastukseni tiimoilta, mikä vain kasvatti innostustani. Ja kun sanon että innostun… Vuosi kameran hankinnasta ja valokuvausharrastuksen aloittamisesta pääsin opiskelemaan valokuvaajan ammattitutkintoon johtavaan koulutukseen.

Yrittäjäpolku yllättää

Viimeistään vuonna 2009 olin varma, että minusta tulee yrittäjä, mutta jos joku olisi kertonut minulle, että yritykseni keskittyy tarjoamiini valokuvauspalveluihin olisin luultavasti nauranut. Eihän minulla ollut mitään käsitystä valokuvauksesta enkä omistanut edes kunnon kameraa.

Noihin aikoihin olin myymäläpäällikkönä toimiessani kouluttautunut työn ohessa sekä kauppatieteen maisteriksi, että suorittanut työnantajan tarjoamana yrittäjän ammattitutkinnon. Kävin läpi monenlaisia yrittäjyysmahdollisuuksia sekä yksin, että eri yhteistyöehdokkaiden kanssa aina franchishing-yrittäjyydestä ja konsultoinnista kivijalkamyymälän ostoon, mutta kaikki kuivuivat kokoon tavalla tai toisella. Minä en vain onnistunut löytämään omaa yrittäjäpolkuani.

Sen sijaan yrittäjäpolkuni löysi minut. Jaettuani kuviani sosiaalisen median kanavissani, sekä valokuvausopintojen myötä tuttavilta ja jossain määrin tuntemattomiltakin alkoi tulla kuvauskyselyitä, jonka vuoksi päädyin alkukeväästä 2017 perustamaan toiminimen, jonka kautta voisin laskuttaa kuvauksista. Koska maailma on täynnä Etunimi Sukunimi Photography -valokuvaajia, tein pienimuotoisen kyselyn. Pitääkö kuvaajan nimen näkyä valokuvausalan yrityksen nimestä, sekä pitääkö valokuvausalan yrityksen nimen kertoa, että kyseessä on valokuvausalan yritys? Vastauksia oli vähänlaisesti, mutta tulos oli selkeä ”Kyllä” molempiin. Koska halusin yrityksen nimeksi jotain muuta kuin etunimisukunimiphotography, sai toiminimeni lopulta nimeksi Kuvavuorinen.

Joitain päiviä toiminimen perustamisen jälkeen Posti toi Patentti- ja rekisterihallituksen kirjeen. Sitä tavaillessani se lopulta iskostui päähäni: Minusta oli tullut yrittäjä! Valokuvauksen ohella yritykseni laskutus koostui alkuvaiheessa myös Veikkausliigaseuran myynnistä ja markkinoinnista. Loppuvuoden 2018 jälkeen keskityin pelkästään valokuvaukseen – sekä nyttemmin kasvavissa määrin myös videoihin.

Vuonna 2021, vajaat 6 vuotta ensimmäisen järjestelmäkamerani hankinnan jälkeen sain valmiiksi toiset valokuvausopintoni suoritettuani media-alan erikoisammattitutkinnon valokuvauksen osaamisalalta ja saan kutsua itseäni Valokuvaajamestariksi. Samana vuonna saavutin myös Euroopan ammattikuvaajien liitto FEP:n European Photographer arvon kuudentenakymmenentenä kolmantena suomalaisena valokuvaajana.

Näiden vuosien aikana olen saanut olla ikuistamassa niin ihmisten iloja kuin suruja ja palvella asiakkaitani aina esikoisensa tuoreista vanhemmista miljardiluokan yrityksiin. Samalla olen koko ajan kehittänyt omaa osaamistani ja yritystoimintaani sillä ajatuksella, että oli kyseessä sitten nuoren perheen onni, pitkän elämän päätepysäkki tai ison yrityksen markkinointi, projektin lopputuloksen laadun ja asiakaskokemuksen laadun osalta haluan tarjota asiakkailleni parasta mahdollista nyt ja tulevaisuudessa. Joka päivä vielä pikkasen paremmin kuin eilen, sillä jokainen päivä jona oppii jotain uutta on hyvä päivä. 

Siitä tuli paljon enemmän kuin pelkkä harrastus. Siitä tuli suurin perheen ulkopuolinen rakkaus ja rikkaus.